ARKI_Kuvatagi_musta_rgb_png

Osaamisen johtaminen ja oman itsensä johtaminen

Osaamisen johtaminen on totuttu termi varsinkin organisaatioiden henkilöstöosastoilla, mutta kuinka usein samoissa keskusteluissa nousee esiin oman itsensä johtaminen, joka on kuitenkin osaamisen johtamisen lajeista tärkein. Johda itseäsi – johda muita.

Ja kyllä, asia voi tuntua alkuun itsestäänselvyydeltä tai helpolta, mutta valitettavan usein kömmähdetään juuri siihen, että osaamisen johtaminen ei sisällä selkeää itsensä johtamisen suunnitelmaa yksilötasolla tai sitten suunnitelma on kopioitu pienin muutoksin koko organisaatioon täysin erilaisille yksilöille.

Jos itsensä johtamisen suunnitelman sen sijaan haluaa tehdä yksilötasolle oikein ja perusteellisesti, sen pitää alkaa selkeästä arvopohjasta, vahvuuksien voimistamisesta, kehitysalueiden kääntämisestä voimavaroiksi ja jatkua kirkkaisiin tavoitteisiin. Suunnitelmalle laaditaan aikataulu ja seurantamekanismit. Suunnitelma voi myös vaatia uusia rutiineja joko yksilötasolta ja/tai koko organisaatiolta. Organisaation strategia jalostuu tässä henkilökohtaisiin strategioihin ja sitä kautta toimenpiteiksi eli aidoiksi teoiksi kohti tavoitteita. Tämä suunnitelma ei ole vain vuosittain päivitettävä toimintajärjestelmän vaatima dokumentti vaan parhaimmillaan päivätasolle viety toimintatapa. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty tässäkin asiassa.

 

Näin uuden vuoden alkuun kannattaa ottaa heti niskalenkki organisaation kehittämisestä. Kun ajat ovat monella alalla vaikeat, pitäisi panostaa erityisesti henkilöstöön kulujen karsimisen sijaan. Ne, jotka panostavat nyt henkilöstönsä itsensä johtamisen taitoihin tässä uudessa arjessa, tulevat voittamaan kilpailun tulevaisuudessa. Onnellinen, iloinen ja hyvinvoiva henkilöstö on yritykselle kaikkein tuotteliain. Hyvinvointi pohjautuu selkeille tavoitteille ja itsensä johtamisen taidoille. Työelämään kuuluu välillä kiire ja stressi, mutta ne pysyvät hallinnassa, kun perustus on rakennettu oikein. Näin toimien myös osaamisen johtaminen on kokonaisuudessaan sillä tasolla millä kuuluukin.

Johda itseäsi – johda muita.

Osaamisen johtaminen käyntiin kera henkilökohtaisen strategian.

Kun haluat lähteä liikkeelle organisaatiosi henkilökohtaisten strategioiden suunnittelussa, kerää joukkosi yhteen ja avatkaa ensin jokaisen henkilökohtaiset tavoitteet. Ovatko ne selkeät, ovatko ne ylipäätään realistiset tavoittaa, onko tavoitteita liian paljon, menevätkö tavoitteet ristiin ja riittääkö yksilön osaaminen tavoitteiden saavuttamiseen. Seuraavaksi tavoitteet täytyy priorisoida, selvittää, mikä on kirkkain tähti ja mitkä (korkeintaan muutama muu) ovat joko sitä tukevia tai erillisiä tavoitteita.

Seuraavaksi kartoitatte, mitä uusia rutiineja tavoitteiden läpivienti vaatii, mitkä ovat parhaimmat seurantamekanismit ja miten varmistetaan mielellään viikoittain, kuitenkin vähintään kuukausittain, että olette menossa oikeaan suuntaan. Kurinalaisella ja kirkkaalla ajanhallinnalla varmistetaan, että tehokkuus ja laatu säilyy tekemisessä. Tehdään siis oikeita asioita, niitä, jotka vievät kohti tavoitteita. Tehokas ajanhallinta ja laadukas tekeminen vaativat tietenkin myös ein sanomista ja monen kivankin asian karsimista, mutta palkintona on lisää aikaa kalenteriin tavoitetekemiselle. Ja sitten ei kun hommiin!

Jos haluat lisää vinkkejä ja apua itsesi tai organisaatiosi valmentamiseen, autamme mielellämme!

Inspiroidu lisää

arki-graafinen-elementti

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä,
niin tehdään muutos yhdessä.

Lue lisää asiakastarinoita

Vietä inspiroiva iltapäivä Turussa!

Modernit johtajat kohtaavat Turussa
Original Sokos Hotel Wiklundin
tapahtumatori eWENTissa

Ohjelma 16.5.2024 klo 17.00–19.00.

17.00 Tapahtuman avaus ja alustus
17.15 Puheenvuoro;
Modernin johtamisen yhtälö:
– Mitä moderni johtaminen tarkoittaa?
– Mitä organisaation tulee huomioida työelämän murroksessa?
– Mitä modernilta johtajalta vaaditaan tulevaisuudessa?
18.15 Aikaa verkostoitumiselle
19.00 Tapahtuma päättyy

Tilaisuus on maksuton,
mutta paikkoja on rajoitetusti. 

Turussa tavataan!
Emilia & Noora